Loimaan Kamerat ry järjestää alkeistason peruskoulutuksen, jossa käydään läpi valokuvauksessa tärkeä valotuskolmio, joka muodostuu suljinajasta, aukosta ja ISO-arvosta, sekä näiden toimimisesta suhteessa toisiinsa. Koulutus sopii niille, jotka eivät vielä aktiivisesti käytä kamerassaan näitä asetuksia tai käyttävät, mutta eivät kunnolla hahmota näiden kolmen asetuksen suhdetta toisiinsa.
Huhtikuun kokoontuminen ti 14.4. klo 18 uudessa paikassa Loimaan seudun Omaiset ja Läheiset ry:n toimitilassa osoitteessa Heimolinnankatu 3, 32200 Loimaa. Teemakilpailun aiheena on "putous".
Kokoonnumme joka kuukauden toisena tiistaina klo 18 ellei toisin ilmoiteta.
Kokouksissa järjestetään teemakilpailu ennalta annetuista kuvausaiheista. Kuukausikilpailuissa parhaiten pärjännyt palkitaan vuoden kuvaajana.
Teemakilpailun lisäksi katselemme valokuvia ja keskustelemme niistä sekä tutustumme lähialueiden kuvauksellisiin kohteisiin. Pidemmälle ehtineet harrastajat voivat kokousten yhteydessä opastaa vasta-alkajia. Kuukausikokousten yhteydessä on muutaman kerran vuodessa myös pienimuotoisia kursseja valokuvauksen tekniikasta.
Loimaan Kamerat ry järjestää alkeistason peruskoulutuksen, jossa käydään läpi valokuvauksessa tärkeä valotuskolmio, joka muodostuu suljinajasta, aukosta ja ISO-arvosta, sekä näiden toimimisesta suhteessa toisiinsa. Koulutus sopii niille, jotka eivät vielä aktiivisesti käytä kamerassaan näitä asetuksia tai käyttävät, mutta eivät kunnolla hahmota näiden kolmen asetuksen suhdetta toisiinsa.
Huhtikuun kokoontuminen ti 14.4. klo 18 uudessa paikassa Loimaan seudun Omaiset ja Läheiset ry:n toimitilassa osoitteessa Heimolinnankatu 3, 32200 Loimaa. Teemakilpailun aiheena on "putous".
Loimaan Kamerat ry järjestää koulutuksen, jossa tutustutaan tekijänoikeuksiin sekä siihen, missä saa kuvata ja mitä kuvia saa julkaista. Tätä koulutusta ei kannata jättää välistä, sillä se käsittelee meitä kaikkia koskettavia asioita!
Tietosuojaseloste / Palvelun toteutus: JPmedia